Yhtiömme

Pontek Oy – Korkealaatuista suunnittelua yli 50 vuotta

Insinööritoimisto Pontek perustettiin vuonna 1966. Alkuvuosina Pontek oli neljän eri toimiston yhteenliittymä. Vuonna 1973 yhtiömuoto muutettiin kommandiittiyhtiöksi. Insinööritoimisto Pontek Kruus & Myllymäki Ky:n vastuunalaisina yhtiömiehinä toimivat tuolloin DI Jorma Kruus ja TkL Hannu Myllymäki. Yrityksen omistuspohjaa laajennettiin vuonna 1991, ja yritys jatkoi toimintaansa osakeyhtiönä. Vuoden 2017 lopulla olemme siirtyneet Solwers-yritysryhmään. Yrityksen liikevaihto on n. 3 M € ja henkilökuntaan kuuluu noin 30 henkilöä.

KORKEALAATUISTA SUUNNITTELUA YLI 50 VUOTTA

Asiakkaamme

Olemme saaneet palvella hyvin monipuolista asiakaskuntaa. Toimeksiantajiamme ovat mm. Liikennevirasto, ELY-keskukset, kaupungit, Senaatti-kiinteistöt, yliopistot, useat teollisuuslaitokset, hotelli- ja ravitsemusyritykset, urakoitsijat, vakuutusyhtiöt sekä yksityiset rakennuttajat.

Palvelemme yksityisiä ja julkisia rakentajia koko Suomen alueella.

Laatu

Pontek Oy:n laatupolitiikka tähtää luotettaviin, kestäviin, kokonaistaloudellisiin sekä ympäristön vaatimukset huomioon ottaviin rakenneratkaisuihin luovuutta unohtamatta.

Toimintamme perustuu hyvään yhteistyöhön asiakkaan kanssa, tavoitteena luottamuksellisten asiakassuhteiden ylläpitäminen ja vahvistaminen, mikä tekee asiakaskokemuksesta entistäkin paremman.

Jatkuva kehitys

Haluamme parantaa ja kehittää toimintaamme, tietotaitoamme ja suunnittelun ajankäyttöä jatkuvasti.

Laatujärjestelmämme sisältää ohjeistuksen ja mittariston asiakastyytyväisyyden ja henkilöstön viihtyvyyden mittaamiseen. Mahdolliset kehityskohteet raportoidaan ja huomioidaan välittömästi toiminnassamme.

Yrityksen henkilöstöpolitiikan yksi keskeisimmistä ajatuksista on henkilöstön suunnitelmallinen kehittäminen, joka sisältää työnohjauksen ja koulutuksen.

Henkilöstöllämme on monipuolista osaamista. Pyrimme ylläpitämään ammatillista osaamista ja lisäämään henkilöstön työssä viihtymistä tarjoamalla mielenkiintoisia ja haastavia suunnittelukohteita sekä erilaisia mahdollisuuksia jatkokouluttautumiseen. 

Palautelomake

Otamme mielellämme vastaan palautetta. Asiakaspalaute on yksi tärkeimmistä keinoista, joilla pyrimme parantamaan ja kehittämään yrityksemme toimintaa. Välitön tiedon saanti suunnittelutyömme onnistumisesta mahdollistaa nopean reagoinnin ja välittömän puuttumisen mahdollisiin ongelmakohtiin. Lomakkeella lähetetyt palautteet vastaanottaa Insinööritoimisto Pontek Oy:n laatupäällikkö.

Täytä alla oleva lomake, niin olemme yhteydessä mahdollisimman pian. Huomioithan, ettei lomakkeella tule lähettää luottamuksellista tietoa.

Ota yhteyttä, keskustellaan lisää!

Insinööritoimisto Pontek Oy on luotettava ja kokenut kumppani silta-, vesirakenne- ja rakennesuunnittelun toimeksiantoihin. Keskustellaan lisää hankkeesi suunnittelusta ja rakentamisen käynnistämisestä.